perjantai 28. syyskuuta 2012

Koulun alku

Granadassa sataa :( Jo kolmatta paivaa... Olen flunssainen ja kastuin ihan litimaraksi tanne juostessani, silla en omista sateenvarjoa! Olen nyt siis laitoksemme kirjastossa, taalla paasee nettiin ilman tunnuksia. Syksy on siis taalla ja luennot alkoivat maanantaina.

Palaan kuitenkin viela sunnuntaihin, jolloin tapasin Maïkan ja menimme AEGEE:n tyyppien kanssa tapaksille. Siella tutustuin myos kahteen tyttoon, Taniaan ja Coraliin, jotka opiskelevat toista vuotta meidan laitoksella. Kyselin heilta paljon kaikkea mielta askarruttavaa opintoihin liittyen. Tutustuin myos japanilaiseen Nanakoon, joka on asunut koko elamansa Hong Kongissa ja Uudessa-Seelannissa, eika siis puhu japania kovinkaan paljon.

Maanantaina sitten jannitti hirveasti, kun oli ensimmainen paiva luentoja. Minulla oli kuitenkin vain yksi luento; hollantia. Olen vahan pihalla naiden kurssien kanssa viela, eika nyt syksylla oikein tarjota mitaan kursseja, joita voisin ottaa. Espanjassa on kolme vuotta sitten tapahtunut opintosuunnitelman muutos ja entinen licenciatura on nykyaan grado. 1-3 vuosikurssilaiset opiskelevat siis gradon kursseja ja neljannen vuosikurssin opiskelijat licenciaturan kursseja. Me vaihtarit voimme ottaa vain gradon kursseja ja tama tuottaa ongelmia, silla kaantajaopiskelijat taalla opiskelevat kahta eri kielta, B ja C kielta. Minulla kuin on vaan yksi kieli, niin puuttuu puolet kursseista! Ongelmana on myos se, ettemme me Erasmus-opiskelijat voi rekisteroitya kursseille ennen kuin saamme opiskelijakortit, joten joudumme tunkea kursseille ja katsoa mahtuuko niille... Talla hetkella opiskelen siis hollantia, espanjaa, englantia ja espanja-englanti -kaannosta. Yksi kurssi pitaisi viela repaista jostain, mutta en viela tieda mista... Hollannin kurssi vaikutti kuitenkin erittain mukavalta :) Illalla kavimme Lauran kanssa viela syomassa japanilaisessa ravintolassa ja ai etta oli hyvaa ruokaa! Neljan ruokalajin illallinen ruokajuomineen maksoi vain 12e/nena!

Tiistaina aloitin sitten kaannoskurssin ja englannin kurssin. Kaannoskurssi vaikutti erittain mielenkiintoiselta. Kurssi jakaantuu kahteen osaan; ensimmaisessa osassa kaannamme turismi-aiheisia teksteja ja toisessa osassa lehdistoteksteja. Teemme kaannoksia ryhmissa, joihin opettaja on meidat jakanut ja samoissa ryhmissa teemme myos erilaisia harjoituksia. Englannin kurssi sen sijaan oli kuin paluu lukioon... Seuraava luentoni on myos englantia, joten saa nahda miten kurssi jatkuu... Illalla kavimme katsastamassa ESN:n jarjestamat salsa-tunnit, mutta siella oli niin vahan ihmisia, etta paatimme skipata taman viikon tunnin ja yrittaa onneamme ensiviikolla uudestaan.

Keskiviikkoaamuna minulle olisi pitanyt olla espanjan luento, mutta se oli peruttu. Luokkaan saapui kuitenkin opettaja 15min myohassa, mutta han olikin itse vaarassa paikassa vaaraan aikaan... Lahdimme siis hoitamaan byrokraattisia asioita, eli maksamaan veroa, joka ulkomaalaisten pitaa Espanjassa nykyaan maksaa. Kavimme ensin yhdessa pankissa, josta meidat kaskettiin toiseen pankkiin ja sielta toisesta pankista meidat kaskettiin takaisin ensimmaiseen pankkiin... Ongelmana oli, ettei meilla ole viela espanjalaista henkilotunnusta... No kolmannessa pankissa sitten onnisti ja sen jalkeen kavimme tayttamassa yhden paperin nettikahvilassa. Huomasimme kuitenkin, etta sen paperin ohjeissa luki, etta vero maksetaan VASTA kun on saanut espanjalaisen henkilotunnuksen... HUPS. No, tama on uusi asia taalla, eika kukaan nayta oikein tietavan siita viela mitaan. Veimme paperit KV-palveluihin ja katsotaan nyt milloin saamme henkilokortit. Kavimme illalla viela yhdessa kahvilassa teella ja meidat tunnetaan jo siella! Sen jalkeen kavelimme toisen vakkarikahvilamme ohi ja sieltakin moikattiin iloisesti :D

Torstaina meidat jaettiin kaannosluennolla ryhmiin ja omassa ryhmassani on espanjalainen tytto ja ranskalainen tytto. Sitten oli hollantia ja neljalta kavimme viela kokeilemassa lakikaannoskurssia, joka naytti kuitenkin kuormittavan opiskelijoita liikaa + se oli licenciaturan kurssi, joten en siis ota sita... Saa nyt nahda mita naiden kurssien kanssa tapahtuu ja mahtuuko rekisterointivaiheessa viela naillekaan kursseille missa nyt kay. Luentojen jalkeen tapasin Fernandon, joka oli viime vuonna Turussa vaihdossa. Han vei minua erinaisiin nettikauppoihin ja vertailimme hintoja. Tarvitsemme kuitenkin espanjalaisen tilin JA sen pirun henkilotunnuksen ennen kuin voimme saada nettia... Menemme maanantaina kaymaan paikallisessa ulkomaalaisten maistraatissa tmv. katsomaan, saisimmeko edes jonkinlaista paperia sielta, etta saisimme nettiyhteyden.

Huomenna lahdemme AEGEEn matkalle Gibraltarille! Toivottavasti ei sada :( Nyt kiiruhdan enkun luennolle ja tanaan ostoslistalla on kylla ehdottomasti se SATEENVARJO!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuulumisia Granadasta


Hola!
Nyt on kaksi viikkoa lomailtu Granadassa ja huomenna alkaa luennot! Vieläkään ei ole nettiä kämpässä, sillä sen saamiseksi vaaditaan ilmeisesti opiskelijakortti (joka todistaa oleskelun täällä) ja opiskelukortin saamiseen menee 2-3 viikkoa. Näin siis Espanjassa. Tästä kirjoituksesta tulee varmaan aika pitkä, mutta koitan pehmittää tekstiä kuvilla, jos vain onnistun ne lataamaan.


Saavuimme Granadaan tosiaan 5.9. ja lentokentällä vastassa oli kostean kuumuuden lisäksi tätini Conchi, serkkuni Ceci, isotätini (kai) Barcelonasta ja Conchin ystävä, joka toimi kuskinamme. Serkkuni 9v oli erittäin innoissaan näkemisestäni, sillä viime näkemisestä on kulunut viisi vuotta, ja hän vilkuilikin takapenkille koko matkan ja selitti kaikennäköistä. Ajoimme suoraan kämpillemme, jossa vuokraemäntämme oli vastassa. Kämppä oli (ja on) UPEA ja vuokraemäntä todella mukava. Illalla kävimme vielä kahdestaan ensimmäisillä tapaksilla kadullamme. Meidän katu on täynnä erilaisia baareja ja ravintoloita, eli valinnan varaa siis löytyy! Tätini naureskelikin, että meidän ei kovin usein tarvitse edes tältä alueelta poistua, sillä kadultamme löytyy lähes kaikki tarvittava ja laitoksemmekin on vain muutaman korttelin päässä (5min nopeasti kävellen).

 Tapaksia ja Granadan kartta

Loppuviikon kulutimme Granadaa koluten. Torstaina kävimme hakemassa turisti-infosta kartan, jonka avulla suunnistimme sitten Puerta de Elviralle, entisen muslimikaupunginosan Albaycinin portille. Perjantaina jatkoimme muslimikaupunginosan koluamista ja kiipesimme ylös Mirador de San Nicolaksen näköalapaikalle. Sieltä oli upeat näkymät Alhambraan. Lauantaina pidimme sitten lepopäivää ja sunnuntaina aamuchurrojen jälkeen lähdimme katsastamaan yhtä Granadan lävitse kulkevista joista, Río Geniliä. Sunnuntait tulevat olemaan oivallisia opiskelupäiviä, sillä MIKÄÄN ei täällä silloin ole auki, eikä kukaan liiku aamuchurrojen ja iltaruuan välisenä aikana missään.

 Mirador de San Nicolas


Plaza Bib-Rambla sunnuntaina ja katedraali taustalla
Viime viikon maanantaina sitten hankimme espanjalaiset kännykkäliittymät (numeroa voi kysellä Facebookissa, jos sen haluaa) ja kävimme vakkarikahvilassamme La Qarmitassa (jossa on ilmainen wifi!) varaamassa hostellin Malagasta. Tiistaina kävimme tarkistamassa bussiaseman sijainnin ja ostimme seuraavalle päivälle bussiliput Malagaan. Onneksi, sillä keskiviikkoaamuna bussiin mennessämme oli se jo melkein täynnä, vaikka olimme yli hyvissa ajoin paikalla. Liput siis kannattaa ostaa jo etukäteen.

Vietimme keskiviikosta perjantaihin pienen miniloman Malagassa. Lomamme koostui enimmäkseen rannalla makoilusta ja shoppailusta. Hostellimme oli hyvällä sijainnilla vanhan kaupungin keskustassa ja se oli erittäin siisti. Vastinetta rahallemme (12e/yö!!!) siis saimme ehdottomasti. Malaga oli kaupunkina paljon turistillisempi, kuin Granada ja vaikka lämpöasteita oli suurin piirtein yhtä paljon (keskilämpötila Granadassa on koko täällä oloaikammaimme ollut n. 32 astetta), oli ilma paljon kosteampi ja se tuntui paljon kuumemmalta.



Perjantai-iltana kotiin saavuttuamme haimme kaupasta vain aivan kaikkein akuutimmat asiat ja söimme ”illallisen” kolmen tapaslautasen muodossa läheisessä baarissamme. Mikä yllätys meitä siis odottikaan lauantaina, kun lähdimme kauppaan ja kauppa toisensa jälkeen oli kiinni! Keskustassa oli paljon kukkamyyjiä ja päätimme mennä turisti-infosta kysymään pyhäpäivän syytä. Oli Granadan suojeluspyhimyksen Virgen de las Angustiasin päivä. Päätimme sitten lähteä Realejoon, juutalaiskaupunginosaan. Päivä oli kuitenkin siihen astisista lämpimin, 38 astetta, ja ylös vuorelle kiipeäminen ei niissä lämpötiloissa ollut kovin hauskaa... Menimme siis kotiin lepäämään hetkeksi. Kuudelta alkoivat suojeluspyhimyksen juhlallisuudet ja menimme niitä katsomaan. Sadat ihmiset jonottivat pyhimyksen nimikkokirkon edessä, että heidän ostamansa kukat nostettaisiin kirkon etuoven yläpuolelle. Myöhemmin paikalla oli myös flamenco-tanssiesityksiä, mutta lähdimme niitä ennen jo kotiin. Onneksi alakerrassamme on ruokapaikka, josta voi hakea kotiruokaa mukaan, joten kahden päivän pyhä ja tyhjä jääkaappi eivät siis koituneet kohtaloksemme :D Sunnuntaina kävimme taas aamuchurroilla, tällä kertaa yhdellä keskustan aukioista. Edellisellä viikolla olimme maksaneet churroista ja kahvista yhteensä 4e, yllätys siis oli suuri, kun eteemme tuli 12 euron lasku... Se on suurin summa, mitä olemme täällä ruuasta maksaneet!



Tällä viikolla alkoi yliopiston perehdytysviikko vaihtareille. Maanantaina oli yleinen infotilaisuus meidän ja humanistisen (filosofía y letras, eli kielet ja filosofiset aineet?) tiedekunnan opiskelijoille. Meitä oli paikalla arvioni mukaan n. 450 vaihtaria (saliin mahtuu 500 ja se oli melkein tännä). Saimme paljon infoa ja ilmoittauduimme läsnäoleviksi opiskelijoiksi. Paikalla oli myös kaksi Granadassa olevaa vaihtarijärjestöä ESN ja AEGEE jakamassa esitteitään. Tiistaina menimmekin siis ensin AEGEEn toimistoon ilmoittautumaan lauantaiselle Cordoban matkalle ja sitten ESN:n toimistoon tekemään ESN-kortit ja ilmoittautumaan seuraavan päivän tapas-kierrokselle. Illalla vuokraemäntämme tuli käymään putkimiehen kanssa, sillä keittiössämme on ollut vuotava putki. Keittiömme on aivan uusi ja käyttämätön, eli asennuksessa on varmaan tullut joku pieni huolimattomuus. Putki saatiin kuitenkin onneksi korjattua. Aamulla olimme myös säikähtäneet hieman, kun kämpässämme ei ollut sähköjä... Onneksi se oli kuitenkin vain palanut sulake.
 Malagan reissun aikana putkesta tippunut vesi

Keskiviikkona menimme paikalliseen Heurekaan, Parque de las Cienciasiin, jossa oli ensin vararehtorin tervehdys ja sen jälkeen saimme kierrellä museossa vapaasti. Puistossa oli esimerkiksi näköalatorni, josta sai hyvän kuvan koko Granadasta. Illalla menimme ESN:n järjestämälle tapas-kierrokselle. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja kiersimme kolmessa eri baarissa. Kierroksella tutustui hyvin muihin vaihtareihin ja me tutustuimmekin esimerkiksi puolalaiseen, itävaltalaiseen, skotlantilaiseen, pohjois-irlantilaiseen ja ranskalaisiin tyttöihin. Kierroksen jälkeen menimme vielä ESN Welcome Partyyn, mutta lähdimme aika nopeasti kotiin, sillä koko baari oli AIVAN liian täynnä, eikä siellä mahtunut edes liikkumaan kunnolla...

 Granadaa näköalatornista

 Ruta de la tapa

ESN Welcome Party
 
Torstaina ESN:n aktiviteetit jatkuivat ja tällä kertaa vuorossa oli hieman fuksiaisten tapainen kaupunkikierros, jossa pienryhmissä kiersimme kartan avulla erilaisissa pisteissä ympäri Granadaa. Pisteet olivat aina jonkin nähtävyyden luona ja siellä ESN:n aktiivit kertoivat meille paikasta ja meidän piti vastata kuulemamme mukaan kirjallisesti kysymyksiin. Lopuksi meille järjestettiin joka pisteellä vielä jonkinlainen ”testi” eli laulamista, tanssimista yms. Meidän ryhmässä oli edellisenä iltana tapas-kierroksella olleen puolalaisen lisäksi kaksi muuta puolalaista, kaksi ranskalaista, yksi italialainen ja yksi liettualainen tyttö. Granadan nähtävyyksien lisäksi tutustuimme siis toisiimme ja kiertueen jälkeen menimmekin yhdessä vielä tapaksille.

 Meidän joukkue

Perjantaina oli meidän laitoksen infotilaisuus, jossa ei kuitenkaan tullut paljoakaan uutta informaatiota. Iltapäivällä sen sijaan menimme ESN:n järjestämälle kierrokselle entiselle muslimialueelle Albayciniin. Olimme sopineet eilisen porukan kanssa tapaavamme siellä, mutta meidät jaettiin taas kolmeen eri porukkaan ja puolet porukastamme tuli myöhässä ja oli näin eri ryhmässä. Kipusimme taas ylös San Nicolaksen Miradoriin ja sitä ennen kiertelimme Albaycinin pieniä katuja. Oli taas erittäin kuuma päivä ja kierroksen jälkeen menimme ranskalaisen Lucien kanssa vielä tapaksille. Illalla raahauduimme taas Albayciniin ja sen yläpuolella olevaan Sacromonten kaupunginosaan, jossa oli ESN:n järjestämä All Nations Party. Olimme siis pukeutuneet sinivalkoisiin, mutta yllätykseksemme melkein kukaan muu ei ollut pukeutunut teeman mukaisesti! ESN:n aktiivit (jotka vaikuttavat erittäin mukavilta ja ovat tulleet tutuiksi tämän viikon aikana) pitivät kuitenkin huolta, että saimme toiselle poskelle Suomen lipun ja toiselle Espanjan. Tällä kertaa bileet olivat tosiaan eri baarissa, kuin Welcome Party. Baari oli hieman kauempana, mutta näköalat sieltä olivat UPEAT. Baarissa oli iso terassi, josta näkyi valaistu Alhambra. Tanssilattioita oli myös kaksi ja tytöille oli puoli kahteen asti ilmainen tarjoilu oluesta ja tinto de veranosta. Emme kuitenkaan olleet bileissä kovin kauaa, sillä seuraavana päivänä oli aikainen herätys.

 ESN:n Albaycin -kierros
 Laitoksemme sisäpihaa

 Alhambra Camborion pihalta katsottuna

 All Nations Party by ESN

Camborion terassi, taustalla Alhambra

Eilen siis lähdimme toisen vaihtarijärjestön järjestämälle matkalle Cordobaan. Tuttuja mukana oli ainoastaan ranskalainen Lucie, mutta tutustuimme muutamaan uuteen tyttöön Kanadasta, Martiniquelta ja Jordaniasta. Koko matka Cordobaan kuljetuksineen, opastuksineen ja sisäänpääsyineen moskeijaan ja synagogaan maksoi yhteensä vain 22e, joka olisi kulunut pelkkiin matkoihin! Cordobassa oli ERITTÄIN kuuma, ainakin 40 astetta (iltakuudelta oli vielä 38...) ja se teki kiertämisestä aika raskasta. Aluksi kuitenkin kiersimme yhdessä juutalaisaluetta, kävimme synagogassa (joka on yksi Espanjan kolmesta jäljellä olevasta synagogasta), arabialaisissa kylpylässä ja pienessä palatsissa ja sen jälkeen oli vapaa-aikaa. Kävimme syömässä ja oluella Lucien ja martiniquelaisen Maïkan kanssa. Sen jälkeen menimme Cordoban kuuluisaan moskeijaan (nykyisin kuitenkin katedraali) sisään ja kiersimme kristittyä Cordobaa. Illan päätteeksi menimme vielä kaikki Cordoban suurelle aukiolle kahville. Cordoba oli kyllä hieno kaupunki ja matka oikein hyvin järjestetty! Ensi lauantaina olisi saman järjestön järjestämä matka Gibraltarille, saa nähdä lähdetäänkö sinne käymään!
 Minä ja Lucie

 Vaihtareita ja espanjalainen hääpari
 Alcazar-palatsin puutarha


Cordoban moskeija
 
Granadaan olen sopeutunut oikein hyvin. Meidän kämppä on todella hieno ja täydellisellä sijainnilla. Granada on muutenkin erittäin kompaktin kokoinen. Lämpötilatkin ovat olleet mukavia ja iltaisin 25 asteessa huomaan kaipaavani jo pitkähihaista. Kuumuus täällä ei tunnukaan niin läkähdyttävältä, kuin esimerkiksi Malagassa. Muutamiin vaihtareihin olen tosiaan jo tutustunut, mutta espanjalaisia en vielä tunne ESN:n aktiivien lisäksi (yksi niistä on ollut Suomessa!). Ilmoittauduinkin mukaan mentor-ohjelmaan, jossa saan omasta laitoksestani espanjalaisen tutorin neuvomaan käytäntöjen kanssa. Toivottavasti mentorini ilmoittaa itsestään pian! Huomenna tosiaan alkavat luennot, mutta emme voi ilmoittautua kursseille ennen kuin saamme opiskelijakortit... Joudumme siis mennä katsomaan kurssien alussa, mahtuuko sinne fyysisesti istumaan ja sitten voimme käydä katselemassa eri kursseja, että miltä ne vaikuttavat. Olen yrittänyt tehdä alustavaa lukujärjestystä ja valita aamuluentoja (9-15, sen sijaan, että kävisin luennoilla 16-22) ja pidetään peukkuja, että mahdun niille kursseille! Meidän laitoksemme vaikuttaa myös erittäin järjestäytyneeltä ja rakennus on aivan upea, vanha rakennus, jossa on sisäpiha, jolla kasvaa appelsiinipuita!

Koitan päästä kirjoittamaan taas pian! Toivottavasti joku jaksoi lukea koko kirjoituksen. Jos joku vielä kaipaa osoitettani täällä, niin Facebookissa yksityisviestiä niin voin laittaa sen.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Yksi yö Granadaan on...

Huomenna on lähtö ja pakko myöntää, vähän kyllä jännittää! Laukut on pakattu ja kaiken pitäisi olla valmiina lähtöön. Vähän kyllä hirvittää nuo matkalaukkujen painot, kun tuo vanha vaaka saattaa näyttää vähän mitä sattuu...

Aamulla lähdemme kohti Turun lentokenttää, jossa tapaan Lauran, ja sieltä Ryanairilla lennämme yhdessä Málagaan. Málagasta tätini, hänen miehensä ja serkkuni Junior tulevat meitä hakemaan ja autoilemme Granadaan, meidän kämpälle.
Lämpötila huomenna Granadassa näyttäisi olevan 30 astetta! Toivottavasti meidän kämpässä olisi sentään vähän viileämpi...

En tiedä, milloin pääsen seuraavan kerran päivittelemään blogia, mutta yritän parhaani mukaan pitää teidät ajantasalla. Nyt vielä viimeistä kertaa hetkeen saunomaan ja huomenna kohti uusia seikkailuita!



¡Adios Finlandia!