perjantai 10. elokuuta 2012

Asuntoasiaa

Saimme kämpän! Kämpän etsintäprosessi meinasi kyllä moneen otteeseen jo masentaa, sillä kämpän hankinnassa näytti olevan miljoona eri asiaa, jotka piti ottaa huomioon. Etsimme siis kolmiota, läheltä keskustaa/yliopistoa, jossa olisi uuni. Halusimme mielellään kämpän myös yksityiseltä, sillä kiinteistönvälittäjät olisivat ottaneet yhden kuun vuokran välistä. Näiden seikkojen lisäksi piti tarkistaa, että "gastos de comunidad" (jonkinlainen yhtiövastike) kuuluu hintaan ja että kämpässä on "alta de suministros" (kaikki sähkösopimukset jne. on hoidossa, ettei tarvitse itse ruveta sopimaan sellaisia). Suurimmaksi ongelmaksi ehkä koitui se, että kaikki kivat kämpät olivat joko uunittomia tai kiinteistövälitystoimiston ilmoittamia. Monet Erasmus-vaihtarit menevät paikan päälle ilman kämppää ja rupeavat sieltä käsin vasta etsimään kämppää. Meilläkin kävi tämä jo mielessä, mutta me halusimme ainakin yrittää löytää kämpän jo etukäteen. Onneksi sitten vihdoin tärppäsi!

Kämppämme on lähellä keskustaa, 650m meidän laitokselta ja ilmeisesti ihan lähellä yhtä shoppailukatua. Vuokra on suht. halpa ja kämpässä on lämmitys, joka on hyvä talvea ajatellen! Kämppämme on 70 neliötä ja siinä on siis kahden makuuhuoneen lisäksi iso olohuone, keittiö ja terassi. Olemme talon ylimmässä, eli 7. kerroksessa. Keittiö on juuri rempattu ja siinä on UUNI! Vessa onkin sitten hieman retrompi oranssine kukkalaattoineen ;)

Myös vuokraemäntä vaikuttaa erittäin mukavalta. Isäni on jutellut hänen kanssaan muutamaan otteeseen puhelimessa ja olemme saaneet vuokraemännältä myös sähköpostia. Kämpässä ei ole pyyhkeitä eikä lakanoita, mutta hän on luvannut hankkia niitä meille, kuten myös molemmille omat työpöydät. Hän on meitä vastassa, kun saavumme ja lupasi näyttää "kaiken mitä tarvitsemme": ruokakaupat, hedelmäkaupat, apteekit, lähellä olevan hyvän ja halvan kotiruokaravintolan, bussit ja tien laitoksellemme.

Nyt sitten jäämme odottelemaan vuokrasopimusta postissa ja nauttimaan viimeisistä viikoista Suomessa! Itselläni loppuu sunnuntaina työt ja tänään lähden viimeiseen Rotex-velvollisuuteeni Karkkuun. Haikeaa jättää Rotex-urani, mutta uudet seikkailut odottavat!

ps. Me = minä + opiskelukaverini Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti