Tosiaan, lähdettiin joulukuun vaihteessa pitkäksi viikonlopuksi Madridiin. Granadasta sinne on erinomaiset ja halvat bussiyhteydet. Lähdettiin aamulla aikaisin kohti Madridia, että saisimme siitä kaiken mahdollisen irti. Koitimme ehtiä viimeisellä yöbussilla bussiasemalle, mutta sitä ei näkynyt ja koitimme sitten ottaa taksin. Ennen taksin otto -päätöstä takseja kulki ohi parin minuutin välein, mutta sitten kun sellainen haluttiin, niin ei millään onnistunut! Lähdimme kävelemään isompaan risteykseen, mutta juuri kun olimme päässeet sinne, näimme aamun ensimmäisen bussin tulevan meitä kohti. Juoksimme sitten kiireen vilkkaan bussipysäkille tien toiselle puolelle ja ehdimme kuin ehdimmekin bussiin ja myös Madridin bussiin. Bussimatka Madridiin kestää noin 5 tuntia ja maksaa noin 17 euroa suunta (tai 30e menopaluu). Aika halpaa siis! Bussi pysähtyy puoleksi tunniksi puolessa välissä matkaa isolle taukopaikalle, jossa voi syödä ja käydä vessassa. Bussissa ei ole vessaa, mutta sen sijaan viiden tunnin matka kuluu mukavasti elokuvia katsellessa tai musiikkia kuunnellen, sillä kaikki saavat omat kuulokkeet halutessaan kuskilta.
Laura taukopaikalla
Madridiin päästyämme menimme sitten metrolla keskustaan. Veimme matkatavaramme hotellille ja sen jälkeen lähdimme vähän tutkailemaan ympäristöä. Hotellimme oli aivan Madridin keskustassa, joten pääsimme kävellen lähes joka paikkaan. Ensimmäinen päivä kului kuitenkin vain lähiseutuja tutkaillessa, sillä olimme aika väsyneitä pitkästä matkasta. Löysimme suloisen joulutorin ja katselimme keskustan nähtävyyksiä. Illalla kävimme syömässä amerikkalaisessa dinerissa.
Starbucksin joulumukit
Apple Crumble Latte
Joulutori
Aamupalalla
Gran Vía
Plaza de España
Plaza de España
Turisteja segwaylla Plaza de Españalla
Palacio Real
Palacio Realin puutarha
Seuraava etappi oli Plaza Mayor, mutta sitä ennen törmäsimme tunnelmalliseen kauppahalliin. Kävimme sisällä kääntymässä, mutta se oli niin täynnä, että käveleminen oli lähes mahdotonta. Plaza Mayorilla
oli myös joulutori, mutta se oli täynnä krääsää. Jatkoimme sitten vielä
Puerta del Solille, joka sekin on aukio ydinkeskustassa (jossa on aina
sarjakuvahahmoiksi pukeutuneita kaupustelijoita), ja sen jälkeen menimme
syömään. Kävimme hotellilla ottamassa pienet päiväunet ennen
kuin jatkoimme Museo del Pradoon ihastelemaan espanjalaisia
taideteoksia. Illalla kävimme vielä syömässä ja tutustumassa
paikalliseen yöelämään.
Mercado de San Miguel
Plaza Mayor
Plaza Mayor
Plaza Mayor
Puerta del Sol
Madridin "logo" on tuo karhu ja puu
Matkalla Museo de Pradoon
Sunnuntaina löysimme pienen seikkailun jälkeen ostoskeskukseen ja vietimme suurimman osan päivästä siellä. Illalla kävimme vielä uudestaan joulumarkkinoilla ja hotellimme vieressä olevassa nuudeliwokkipaikassa, jossa sai itse valita nuudelit, lisukkeet ja kastikkeen. Nam!
Ostoskeskuksen joulukuusi
Joulutorilla
Joulutorin kallis baari/kahvila
Nuudeliwokkia!
Maanantaina kävimme vielä yhdessä hotellimme lähistöllä olevassa kauppahallissa ja kiertelimme keskustassa. Kävimme syömässä erittäin hyvässä meksikolaisessa ravintolassa ja lopulta olikin jo aika mennä metrolla bussiasemalle ja lähteä takaisin kotiin Granadaan. Oli onnistunut matka ja Madrid on oikein mukava kaupunki! Kävelimme paikasta toiseen suurimmaksi osaksi, mikä oli kätevää. Kovinkaan paljon nähtävyyksiä Madridissa ei ole, mutta museoita sitäkin enemmän! Pitänee siis palata tarkastamaan muitakin Madridin museoita, nyt kun päänähtävyydet on nähty. Vaikka tykkäsinkin Madridista kyllä kaupunkina, oli ihanaa palata koti-Granadaan ja saada taas ilmaisia tapaksia.
Kauppahallissa
Ihmiset jonottavat ostaakseen joululottokuponkeja
Puerta del Sol
Laura meksikolaisessa ravintolassa
Valmiina viiden tunnin bussimatkaan
Huomenna toivottavasti Lissabonin matkakertomus! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti